Reissu on tehty ja kaupunki nähty. Keskeiset onnistuneen matkan antimet käsiteltiin jo perusteellisesti perjantain Ilkassa ja Pohjalaisessa, joten niistä ei ole paljoakaan lisää kertomista.
Saimme myös kollega Esko Ahosen kanssa palautetta. E-P:n Keskustanuoret ovat lauantaina julkisuudessa vaatineet, että meidän olisi pitänyt lisätä hankeluetteloon myös sellaiset tieyhteydet, kuten valtatie 18 välillä Seinäjoki-Jyväskylä ja Multia -tie Ähtäristä eteenpäin.
Keskustanuoret eivät jostain syystä tiedä sitä, että liikennepoliittiseen selontekoon ei ole ollut tarkoitustakaan lisätä olemassa olevien tieyhteyksien korjaamista tai niiden parantamista. Listalla on mukana vain ne Pohjanmaan maakuntaliittojen yhteisesti esittämät merkittävät kärkihankkeet, joiden kustannukset ovat useita kymmeniä miljoonia euroja. Näitä ovat Sepänkylän ohitustie, Seinäjoen itäinen ohikulkutie, Vaasan radan sähköistäminen ja Pohjanmaan radan Seinäjoki-Oulu uusiminen.
Eduskuntavaaleissa ehdokkaana ollut Mikko Savola halusi nostaa omaa profiiliaan ja osoittaa kaapin paikkaa valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston nykyisille jäsenille. Pohjanmaan radio ja alueen lehdet ovat toitottaneet koko viikonlopun keskustanuorten ja Mikon pettymystä!
Monet kansalaiset ovat ihmeissään, että miksi heidän tietään ei ole mainittu ollenkaan. Ei mainintaa kantatie 67:n korjaamisesta, ei mainintaa valtatie 19:n parantamisesta, ei tärkeiden siltojen korjaamista, ei yhtään ainutta kevyen liikenteen väylää, ei myöskään satsausta Haapamäen rataan jne.
Jos Mikko ja keskustanuoret olisivat hieman malttaneet, olisi yksi puhelinsoitto selvittänyt koko asian. Edellä mainitut muut hankkeet rahoitetaan perustienpidon ja erilaisten teemahankkeiden rahoilla. Mikäli saamme valtion budjettiin vielä nykyistä enemmän rahaa perustienpitoon, voivat tiepiirit lisääntyvästi satsata vaikkapa routakelirikkoisten teiden parantamiseen.
Niitäkin meillä riittää.
Arvostan nuoria ja heidän aktiivisuuttaan. Jatkossa olisi kuitenkin hyvä ensin tarkistaa faktat.
* * *
Paluumatkamme mielenkiintoinen keskustelunaihe oli, kun SDP:n puheenjohtajaehdokas Erkki Tuomioja oli ottanut väkevästi kantaa demarien puheenjohtajien tentissä. Tuomioja esitti Vantaalla, että autoilijoille alettaisiin valtion toimesta jakamaan erillisiä bensakortteja, joilla voitaisiin käydä kauppaa keskenään.
Esitys paljasti jälleen sen, että kyllä SDP:ssä vielä aivan aitoa sosialismia löytyy, kun sitä hieman pinnan alta rapsuttaa. Esityshän oli aivan kuin suoraan perinteisten sosialistien ja kommunistien aatemaailmasta. He ovat olleet aina innostuneita valtion kollektiivista säännöstelystä.
Oli aikamoinen pettymys, kun pitkäaikainen parlamentaarikko ja entinen ulkoministerimme perui myöhemmin kaikki "viisaat" ajatuksensa. Seuraavan päivän blogissa hän jo kertoi, että esitys olikin vain pelkkää ajatusleikkiä! Mihin mahtoi loppua entisen ulkoministerin rohkeus?
Kokeneesta Erkki Tuomiojasta ei taida tulla maahamme seuraavaa pääministeriä.
Sosialistihallituskin on vielä varsin epävarmaa. Olisihan se ollut mukava kuunnella kun kylillä olisi käyty aivan uudenlaista bensaoikeuksien vonkaamista: " Anna nyt edes pari, kolme litraa. Olisi vähän menoa."
* * *
Toisenlaista pihavireyttä edustaa kaikkien tuntema Iso K. Tämä keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen on haukkunut hallituskumppaneita jälleen mennen tullen. Viime aikoina hän on ollut kahden ministerin eli Jyri Häkämiehen ja Sari Sarkomaan kimpussa. Nyt hän uhkaa tosissaan jopa hallituksen hajoamisella, mikä on jo varsin kovaa puhetta keneltä tahansa toimijalta.
Viime viikolla hän arvosteli puolestaan Kataisen tekemää esitystä maatilojen perintöveron korjaamiseksi. Pääministeri Matti Vanhanen on ollut todella hankalassa välikädessä ja hän yrittää korjata sen, mitä vielä korjattavissa on. Esityksestä ja sen sisällöstä on nimittäin sovittu yhteistuumin hallituksen avainministerien kesken.
Olen ennenkin näissä blogeissa varoitellut tästä samasta ilmiöstä. Hallituksen taivalta on edessä vielä kolme pitkää vuotta. On myös todennäköistä, että Iso K. jatkaa keskustan puoluesihteerinä ainakin seuraavat kaksi vuotta. Nyt kun hänet on todettu kentän suosikiksi ja äänitorveksi voi puheiden tahti ja sävy edelleen kiihtyä. Saapa nähdä, kuinka tämä käsittämätön pihavireys jatkuu.
Tulee jo hieman keskustalaista pääministeriä surko.
* * *
Torstaina jatkettiin eduskunnassa Kimmo Kiljusen tekemän lakiesityksen käsittelyä. Kiljunen ja eduskunnan selkeä enemmistö ( 106 edustajaa) esittivät sitä, että jatkossa kaikki jäällä liikkuvat joutuisivat poliisin sakotuksen kohteeksi, mikäli heillä ei ole jäällä mukanaan kahta jäänaskalia.
Suomessa on talvisin myös jääteitä. Sakotus koskisi siten myös ajoneuvoissa matkustavia eli täydestä henkilöautosta tulisi jatkossa löytyä ainakin 10 jäänaskalia!
Armoa ei tunnettaisi esityksen mukaan ollenkaan. Vaikka jäänpaksuus olisi kokonaisen metrin, kohtelu olisi samanlaista. Mikäli esim. rannasta haetaan avannosta vettä ilman jäänaskalia, seuraisi siitäkin sanktio. Sakon saisi myös jäällä ottelua seuraava yleisö tai pilkkikisoihin osallistuvat henkilöt.
En lähtenyt mukaan tähän esitykseen. Mielestäni terveen järjen käyttö pitäisi riittää. Jokaisen on ymmärrettävä ottaa jäänaskali mukaan, mikäli katsoo sen jäällä tarpeelliseksi. Eikä kenenkään pidä lähteä heikoille jäälle, mikäli vaara on ilmeinen. Sellaista kutsutaan hullun rohkeudeksi.
On varmasti totta, että jäänaskali voi pelastaa hengen silloin, kun ihminen putoaa jäihin. Sen lisäksi tarvitaan kuitenkin vielä lihasvoimaa ja kylmänkestoa.
Suomalaisella poliisilla lienee kuitenkin tärkeämpääkin tekemistä, kun valvoa ja sakottaa kansalaisia maamme kymmenillä tuhansilla järvillä, puroilla ja laajoilla merialueilla.
Esitetyllä lailla ei olisi sitä ennaltaehkäisevää vaikutusta ja todellista kiinnijäämisriskiä, mitä sillä tavoitellaan. Terve järki ja suositus riittäisi.
Valistustakaan ei ole koskaan liikaa.
Edelleen ihmettelen, että miten kyseisen lain allekirjoittajiksi löytyi niinkin paljon allekirjoittajia. On syytä seurata lain käsittelyä vielä liikennevaliokunnassa. Eiköhän tässäkin vielä järki voita.