Viimeinen kiertuepäivä aloitettiin omasta Korva-Kahvilasta, joka on ollut avoinna ensimmäisestä ennakkoäänestyspäivästä alkaen. Kävijöitä kahvilassa on ollut lähes 800. Kiitokset hyvin tehdystä työstä kahvilan emännälle Päivi Sainiolle.
Matkaa jatkettiin Isonkyrön Korva-Kahvilaan, sieltä Ylistaron kautta Kauhavalle ja edelleen Lapualle. Isossakyrössä tapasin mm. entisen vaalipäällikköni, Pukkisen Jaakon. Terveisiä vaan Kyrööhin. Ylistaron Cafeessa oli tupa täynnä väkeä. Kauhavalla ja Lapualla paistettiin makkaraa. Joka paikassa oli tekemisen meininkiä ja tunnelma sen mukainen.
Matka jatkui Seinäjoen Korva-Kahvilaan. Kahvilan toiminnasta ovat siellä merkittävällä työpanoksellaan vastanneet Liisa ja Seppo Pihlaja. Hienoa työtä. Seinäjoella tapasin eläkkeellä olevan Alahärmän kirkkoherran Esko Töylin puolisoineen. Helena ja Esko tulivat toivottamaan ehdokkaalle voimia viime hetken rutistukseen. Paikalla kävi myös johtajaylilääkäri Hannu Puolijoki appensa kanssa.
****
Kampanjani aikana kentällä kiertäessäni olen keskustellut satojen ihmisten kanssa. Näistä keskusteluista olen huomannut, että kenttä todella seuraa kansanedustajien eduskunnassa tekemää työtä. Se on hyvä asia. Olen saanut paljon palautetta jopa edellisellä vaalikaudella ajamistani asioista.
Kotisivuni ovat olleet ahkerassa käytössä. Kävijämäärä on tosiaan yllättänyt. Täytyykin miettiä tämän foorumin ylläpitämistä myös vaalien jälkeen.
Myös tekstiviestejä ja sähköposteja on tullut runsaasti. Kiitokset niistä. Vastaus viesteihinne on monesti tullut viiveellä, mistä olen pahoillani, mutta ymmärrätte varmasti, että aikatauluni on ollut melkoisen tiukka. Tässä on menty tukka putkella aamuvarhaisesta iltamyöhään.
****
Tulevan vaalikauden tärkeimpiä teemoja on mm. maamme sisäinen ja ulkoinen turvallisuus. Itsenäisyytemme ei ole itsestäänselvyys. Se hankittiin aikanaan kalliilla hinnalla. Työtä tekemällä on saavutettu se, missä nyt ollaan. Suomi on länsimainen hyvinvointivaltio, joka kuitenkin pitää sisällään useita yhteiskunnan kipupisteitä.
On meidän asiamme, meidän velvollisuutemme, mutta myös oikeutemme, huolehtia ikääntyvästä väestöstämme. Veteraaneistamme, jotka lunastivat aikanaan meille itsenäisen maan kalliilla hinnalla. Eläkeläisistämme, joka työtä tekemällä ovat näyttäneet meille nuoremmalle sukupolvelle esimerkkiä siitä, mihin työnteolla voidaan päästä.
Kantamalla jokainen kortemme kekoon ja osallistumalla näin yhteisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja kasvattamiseen voimme varmistaa, että yhteiskuntamme nykyisiin epäkohtiin saadaan parannusta.
Parannusta tarvitaan myös lapsiperheiden ja maanviljelijöiden asemaan, yrittäjyyden edellytysten parantamiseen ja opiskelijoiden nykyiseen opintotukijärjestelmään. Listaan voi lisätä vielä perintö- ja lahjaveron. Samoin autoverotus ja kiinteistöverotus ovat asioita, jotka ovat tapaamiani ihmisiä kovasti puhuttaneet.
Tulevaisuudessa tarvitaan uusia yrittäjiä. Yrittäjien sukupolvenvaihdosta ei ainakaan helpota nykyinen perintö- ja lahjaverotus.
Maatalousyrittäjille tulisi saada paremmat edellytykset työnsä hoitamiseen esimerkiksi lomitusjärjestelmää kehittämällä. Kiinteistöveroa ei pidä laajentaa maa- ja metsätalousmaihin, eikä omistamisesta pidä rokottaa kohtuuttomien verojen muodossa.
****
Lopuksi haluan kiittää kaikkia kampanjassani mukana olleita ihmisiä. Tämä organisaatio on ulottunut kolmen maakunnan alueelle. Töitä on kaikkialla tehty pyyteettömästi, aikaa laskematta ja vaivaa säästämättä.. Kiitos myös minua tukeneille yrityksille, yhteisöille ja lukuisille yksittäisille ihmisille.
Erityiset kiitokset osoitan vaalipäällikölleni Raimo Hautalalle, Anna-Maija ja Keijo Yliselle perheineen, Kalervo Salolle ja Kalen tiimille, jonka osuus tämän kampanjan onnistumisessa on myös ollut merkittävä.
Sunnuntaina vietetään vaalivalvojaisia Härmän Kuntokeitaalla klo 19.30 alkaen. Sinne ovat kaikki äänestäjäni ja kampanjassani mukana olleet lämpimästi tervetulleita.
Kampanja on nyt päättynyt. Anna pohjalaisen oikeustajun puhua. Käy äänestämässä.