Taivas saa odottaa
19.2.2008
Anteeksi vain kaikki lukijat, mutta hieman on liikaa aikaa kulunut viimeisistä merkinnöistä näillä sivuilla. Syksyllä tähän mieheen iski keuhkoembolia, jonka jälkihoidossa on mennyt yllättävänkin pitkästi aikaa.

Sairaus oli vakava. Hyvin on parannuttu ja tupakkilakkokin vielä kestää. Marevan hoitaa verenohennuksen. Taivas saa vielä odottaa.

Kalenteri on kuitenkin valitettavasti samanlainen kuin joskus ennenkin. Vanha koira ei näköjään opi uusia tapoja millään.

Tätä kirjoittaessa taivaalla myös tuulee. Nopeutta on hieman yli 800 km/h. Istun Lufthansan koneessa ja olen menossa valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston kanssa kohti Vancouveria. Sen jälkeen tulee vielä Seatle ja San Fransisco. Matka kestää runsaan viikon.

Valiokunnan pitkällä reissulla on mukana myös koko Tiehallinnon ykkösvirkamies Hirvelä ja liikenneministeriön ylijohtaja Juhani Tervala. Myös rakennusteollisuuden toimitusjohtaja on valpaana mukana. Tällä hetkellä porukka näköjään nukkuu. Mikähän niitä herroja jo tässä vaiheessa väsyttää...

Perillä odottaa hyvin valmisteltu ja mielenkiintoinen ohjelma: Tutustuminen Amerikkalaisten liikennepoliittiseen ohjelmaan. Teitä ja siltoja. Ympäristö- ja energiaohjelmat. Bioenergiahankkeet. Ilmajunaliikenne ja hybridibussit.

Tutustuminen yhteen maailman suurimpaan lentokonetehtaaseen eli Boeingiin. Seminaareja, Suomi-katsauksia, lähetystötapaamisia ja täällä asuvien suomalaisten tapaamisia. Tärkeitä varmasti kaikki tyynni.

Lobbauskin alkoi jo Helsingissä. Nimittäin Suomessakin tulee liikennepoliittinen selonteko hyvin pian ajankohtaiseksi. Se on tärkein paperi koko tällä kaudella. Kaikki maakuntaliitot odottavat kolmen maakunnan alueelle lähes ihmettä.

Ohjelmaan olisi saatava ainakin Vaasa-Seinäjoen radan sähköistäminen, Seinäjoen itäinen ohikulkutie ja Sepänkylän ohitustie. Hankkeet maksavat yhteensä noin 140 miljoonaa euroa, joten jokainen ymmärtää, että vanhoina markkoina se tekee lähes miljardin!

Lisäksi on panostettava Pohjanmaan radan kunnostukseen välillä Seinäjoki- Oulu, sekin n. 800 Me ja myös perustienpidon määrärahat ja niiden korotukset ovat tärkeitä. Kaikki ovat myös sitä mieltä, että kolmostien liikenneturvallisuutta on edelleen parannettava. Sinnekin uppoaa teemahankkeina useita kymmeniä miljoonia euroja.Nyt ei siis saa antaa piiruakaan periksi!

Olemme keskustan Esko Ahosen kanssa todellisella pelipaikalla. Hänkin on täällä ja saman liikennejaoston jäsen. Se on hyvä tilanne vaalipiirin kannalta. Koskaan aikaisemmin ei ole liikennejaoston jäseneksi päässyt kahta pohjalaista. Varsinkaan kahdesta yhtäsuuresta päähallituspuolueesta. Vääntöä ja voimaa siten pitäisi ainakin riittää.

Ensi keskiviikkona täältä illalla myöhään palataan. Jo silloin tiedän kuinka reissu kokonaisuutena meni. Tuliko se paljon odotettu triplajättipotti, mitä monet aivan perustellusti odottavat. Vai tuliko pettymyksiä, joita ei koskaa näissä hommissa sallita.

On aivan totta, että liian paljon aikaa on kuulunut merkittävistä onnistumisista. Sekin taisi olla paljon puhuttu Raippaluodon silta. Nyt ollaan todella tärkeällä pelipaikalla. Tämä lienee kaiken kaikkiaan elämäni merkittävin reissu.









YPY