Journalismin etiikasta ja vähän muustakin
Torstai 8.3.2007
Tämän päivän kiertue aloitettiin omasta nimikkokahvilasta Alahärmässä. Matka jatkui Ylihärmän kautta Ylistaroon ja Isoonkyröön, jossa Pohjanmaan Radio ja tv-uutiset olivat jo odottamassa. Haastattelu koski tämän viikon esillä ollutta Vaasan tapausta. Tämän aamuisten FST:n uutisten mukaan somalit olivat harkitsemassa oikeustoimia minua vastaan Vaasassa salaa nauhoitetun ja julkisuuteen päätyneen kahdenkeskisen keskustelun johdosta.

Mutta eteenpäin. Matkaa jatkettiin Isostakyröstä Tervajoelle ja sieltä Lehmäjoelle, jossa pistäydyttiin paikallisella huoltamolla. On hienoa, että pienessä kylässä vielä huoltamo toimii, vaikka esimerkiksi kyläkaupat ovat jo aikaa sitten lakkauttaneet toimintansa. Hyvä Mäkynen!

Tupaillassa Sippolalla Ylihärmässä puhuttiin maatalouspolitiikkaa, maatilalla kun oltiin. Väkeä oli mukavasti ja meitä ehdokkaita paikalla kolme. Kiitokset taas illan isäntäparille, Marja-Liisalle ja Anssille.

Matka jatkui Vähäänkyröön Savilahtitalolle. Vähäkyröläinen tukimiesporukka oli tehnyt ehdokkaasta oman vaalilehden, jonka huomenna jakavat Vähässäkyrössä joka savuun. Kiitos Olavi ja kumppanit. Voi pojat näitä ihmisiä!

****

Tulin kotiin klo 23.00 ja luin STT:n jutun Iltasanomista koskien somalien päätöstä olla nostamatta syytettä Vaasassa tehdystä salanauhoituksesta. Ilkka-lehtikin siitä jo mielipidettäni aikaisemmin illalla oli kysynyt. Päätös oli odotetunlainen.

Silti mielessä on paljon muita kysymyksiä. FST on osa Suomen Yleisradiota, sen ruotsinkielinen osasto. Suomen Yleisradio on eduskunnan valvoma ja sillä on oma hallintoneuvosto. Sopiikin ihmetellä, kuinka Yleisradio, siis veronmaksajien ylläpitämä laitos, alentuu tekemään juttua näin kyseenalaisin keinoin? Kuka on mahtanut tehdä asiaa koskevan päätöksen? Onko jutusta maksettu? Tätäkö on suomalainen demokratia vuonna 2007?

Odotan mielenkiinnolla, miten asiaan suhtautuu eduskunnan valitsema YLE:n hallintoneuvosto, jota johtaa edustajakollega tästä samasta vaalipiiristä.

Toimittajilla taas on omat eettiset ohjeensa, joita osaltaan valvoo mm. Julkisen Sanan Neuvosto (JSN) ja Journalistiliitto. Odotan myös heidän kannanottojaan lähipäivinä asiaan. Tällainen menettely on uutta suomalaisessa politiikassa.

Lopuksi. Olen saanut tästä asiasta enemmän yhteydenottoja kuin mistään muusta asiasta koko kahdeksanvuotisen eduskuntatyöni aikana. Palautteet ovat olleet hyvin positiivisia ja kannustavia.

Yksi merkittävä poikkeus oli. Se oli Ilkan pääkirjoitus keskiviikkona 7.3.2007. Oliko pääkirjoitus todella lehden virallinen kanta? Sitä ovat ihmetelleet monet pohjalaiset.

Kiitokset STT:lle, luotettavasta, tutkivasta journalismista.





YPY