Luulin jo kerran pistäneeni pisteen tälle asialle. Maahanmuuttopolitiikka ei ole kuulunut vaaliteemoihini. Tänä aamuna sain kuitenkin puhelinsoiton matkallani Vaasaan, joten tähän asiaan täytyy ilmeisesti vieläkin palata.
Vaasasta jokin aika sitten alkanut somaleja koskeva kohu on saanut mielenkiintoisia piirteitä. Tänään Vasabladetille on salanauhoituksen tekijäksi ilmoittautunut 28-vuotias, pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden opiskelija Pia Mikander. Haastattelu on luettavissa tänään mm. Vasabladetista ja torstaina maakuntalehdistä.
Mikander kertoo haastattelussaan, että on tehnyt nauhoituksensa sattumalta, sattumalta paikalla olleena ja ilman poliittisia tarkoitusperiä. Koska hän halusi mielipiteeni leviävän mahdollisimman laajalle, hän otti yhteyttä FST:en, koska hänellä ei ollut Vaasaan vasta tammikuulla tulleena ”paikallisia kontakteja”.
Mikander selittää kohdistaneensa kameran ensin muualle osoittaakseen, että kysymys oli julkisesta vaalitilaisuudesta. Aivan oikein Pia, kysymys oli julkisesta vaalitilaisuudesta, mutta käyty keskustelu oli kahdenkeskinen. Tähänkin asiaan on taas palattava.
Tämä on nimittäin seikka, josta lausumani ohella olen saanut paljon kantaa ottavaa palautetta. Se, että käyty keskustelu oli kahdenkeskinen, tunnutaan unohtavan ja tehtyä puolustellaan sillä, että tilaisuus oli julkinen. Näin asiaa selitteli Journalistiliiton pääsihteeri Eila Hyppönen ja Yleisradion ruotsinkielisten uutisten vastaava toimittaja Mika Kosunen eilisessä Ilkka-lehdessä.
Kysymyksessä ei ollut julkisesti lausuttu kannanotto, vaan kahden välisessä keskustelussa esiin tuotu mielipide. Mielipide, joka ei muuksi ole muuttunut.
Tapa, jolla keskustelu vietiin julkisuuteen, on vähintäänkin kyseenalainen. Tämän valossa lienee ymmärrettävää, että keskustelun luonne halutaan unohtaa. Tarvittaessa tähänkin asiaan täytyy palata.
Mikanderin toivomukseen, että minut poistettaisiin Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaiden listalta tapahtuneen jälkeen totean, että kannattaisi ehkä tutustua Suomen vaalilainsäädäntöön ja sen säännöksiin. Perusoppeja. Toivon menestystä opinnoille.
***
Tämä päivä on kierretty Vaasassa. Taisi vaalipäällikölle tulla pieni vipa pysähdyspaikkoja suunnitellessaan. Jostain päin oli todella vaikeaa löytää sopivaa parkkipaikkaa. Tiedoksi vaan Raimolle, että Vaasa on hiukan kasvanut sitten opiskeluvuosiesi.
Vaasassa porukka oli hyvin liikkeellä. Pysähdyspaikkoja oli kaksitoista. Keskustelu meni useasti tämänpäiväiseen Vasabladetin uutisointiin. Ihmettelyä herätti ruotsinkielisen median vahva rooli asiassa.
Ilta päätettiin Ylihärmässä tupailtaan, jossa paikalla oli myös kaksi naisehdokasta, Paula ja Anna-Maija. Kiitokset taas isäntäparille, Marketta ja Matti Rinkinevalle.
Kampanjapäiviä on jäljellä vielä muutama. Kiertäessä huomaa, että Kokoomuksen kannatuksen nousu on tsempannut porukkaa entisestään. Nyt tehdään töitä loppuun asti, käydään vaaliuurnilla ja odotetaan sunnuntaita. Karavaani kulkee.