Kiitos kannustajille
Keskiviikko 7.3.2007
Tässä pari päivää mietittyäni FST:n maanantain uutista ja siitä noussutta kohua, täytyy sanoa, että politiikka on todella raakaa. Se, että näin on, on tietysti ollut tiedossa, mutta vaikuttaa siltä, että ainakin omalta kohdaltani se on näissä vaaleissa raaistunut entisestään.

Tässä pian kahdeksan vuotta hoitamassani tehtävässä on tullut lunta tupaan kerran jos toisenkin, mutta sehän kuuluu tietysti julkisessa tehtävässä toimivan työnkuvaan. Viime päivien kohu on kuitenkin ollut jotain uutta – taas kerran. Vaalit ovat siis todella lähellä.

Maakuntalehdet, Pohjalainen ja Ilkka, uutisoivat FST:n tapahtumaa tänään, kumpikin omalla tyylillään.

Toisen lehden mukaan kohun vaikutuksia äänimäärääni on vaikeampi arvioida kuin mahdollisuuksiani sisäministeriksi tapahtuneen jälkeen. Kiitos analyysistä.

Tosin en ole nyt sisäministerin salkkua ollut tässä itselleni havittelemassakaan. Kokoomuksen eduskuntaryhmässä on ministerin pestiin varmasti moniakin ehdokkaita. Tässä tavoitellaan nyt kuitenkin jatkokautta eduskuntaan ja sen valtakirjan saa jokainen äänestäjiltä.

Mitä taas tulee kyseisen lehden esiin tuomaan kunnianloukkausjuttuun totean, että asian käsittely on edelleen kesken ja siitä tulee päätös aikanaan. Joten kärsivällisyyttä.

Paljon on tullut muuten palautetta FST:n jutun tiimoilta. Yllättävää on se, että palaute on ollut muutamaa yhteydenottoa lukuun ottamatta positiivista. Kiitokset kaikille tsemppaajille.

Olen edelleen sitä mieltä, että ulkomailta Suomeen tulevat opiskelijat ovat tänne tervetulleita. Kuten ovat myös tänne muuttavat ulkomaalaiset, jotka tulevat tänne tekemään töitä. Kuten jo aikaisemmassa blogissani sanoin, tulemme tarvitsemaan heitä.

Nyt pari päivää Keski-Pohjanmaata kiertäessäni on ihmisiä ollut runsaasti liikkeellä, ja maahanmuuttajien asia on kovasti puhuttanut. Kuten ovat puhuttaneet myös opiskelijoiden opintorahan riittämättömyys, eläkeläisten asema, veteraaniemme asiat, maatalous, yrittäminen ja verot. Muutamia aiheita mainitakseni.

Kovasti on kommentoitu myös FST:n tapaa tehdä juttuja nauhoittamalla salaa kahdenkeskisiä keskusteluja.

Ennakkoäänestys alkoi siis tänään. Kampanjasta on jäljellä puolitoista viikkoa. Joten eteenpäin. Aikatauluihin on tullut joitakin pieniä muutoksia. Kalenteria päivitetään tarpeen mukaan, olkaa kuulolla ja käykää tapaamassa ehdokasta.

Tämä kampanja kulkee ennakkosuunnitelmien mukaisesti loppuun saakka. Jos Luoja niin suo.

YPY