Täyttä Ravia eteenpäin
9.3.2008
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi oli eilen lauantaina Kokoomuksen tuuletuskampanjalla täällä Pohjanmaalla.

Opin tuntemaan Pekka Ravin jo ensimmäisellä yhteisellä vaalikaudellamme eli 1999-2003. Istuimme yhdessä neljä vuotta kunta- ja poliisiasioita käsittelevän hallintovaliokunnan jäseninä. Pekka on erittäin kokenut kunnallis- ja maakuntapoliitikko Pohjois-Karjalasta eli Joensuusta. Hän on myös oman kaupunkinsa valtuuston puheenjohtaja ja jäsenenä kuntaliiton hallituksessa.

Viime vaaleissa Pekka teki komean paluun eduskuntaan ja eteni suoraan ryhmämme puheenjohtajaksi. Siviiliammatiltaan hän on opettaja ja rehtori. Hyvin hän on tästä nykyisestä 51 hengen luokan johtamisesta selvinnyt.

Pekka Ravi on kaikin puolin yhteistyökykyinen ja osaava mies. Hänellä olisi loistavat edellytykset jopa ministeriksi asti. Itsekin pohjoisen maakunnasta valittuna edustajana olen erityisen tyytyväinen siihen, että puheenjohtajamme hallitsee tärkeän politiikan alueen eli aluepolitiikan poikkeuksellisen hyvin.

Pekalla on myös kyky aistia ryhmän jäsenten mielipiteitä herkällä korvalla. Hän tuo varmuudella ministeriryhmän kokouksiin tärkeää tietoa ja näkemystä aluepolitiikasta. Siitäkään ei ole mitään haittaa, että ryhmän puheenjohtaja tietää, että kasvaako se nauris yleensä puussa vai maassa.

Kiersimme lauantaina Pekan ja Pihlajaniemen Petrin kanssa maakuntaa aamusta iltaan asti. Aloitimme aamuvarhaisella Töysästä kuuluisasta Tuurin kyläkaupasta, sen jälkeen Seinäjoki ja iltapäivällä Tervajoen Kirsikka. Paluumatkalla Vaasan kentälle haimme vielä Vähänkyrön Haarajoelta palan aitoa Kyrön makkaraa kotiin viemiseksi. Tavara oli suoraan uunista. Kiitoksia taas sinne Atilan porukoille.

Väkeä oli lauantaina liikkeellä varsin mukavasti ja lehdistökin noteerasi Pekka Ravin käynnin maakunnassamme positiivisesti. Ainakin Ilkka, Pohjalainen ja Pohjankyrö-lehti olivat paikalla.

Pekalla oli mukanaan myös todella tärkeä ajankohtainen viesti. Hän otti vahvasti kantaa suomalaisen sisäisen turvallisuuden ja poliisin nykytilanteen puolesta. Hän oli sitä mieltä, että kaikille työttömille poliisille tarvitaan työpaikka Suomesta ja edellytti sitä, että lisäbudjetissa lisätään poliisin määrärahoja vähintään 6 miljoonalla eurolla.

Pekka on täysin oikeassa. Olen tyytyväinen, että meidän poliisikansanedustajien viesti on mennyt 100 % perille. On aivan kestämätöntä, että julkisuudessa puhutaan siitä, että koulutettuja suomalaisia poliiseja aletaan "viemään" poliisipulasta kärsivälle Viron valtiolle. Suomi tarvitsee lähivuosien aikana kaikki kouluttamansa poliisit. Nykyinen lainsäädäntö molemmissa maissa edellyttää myös virkamiehiltään maan kansalaisuutta, joten tämä viime viikon keskustelu kannattaa lopettaa heti alkuunsa.

Lisäsimme muuten hallinto- ja turvallisuusjaostossa valtion varsinaiseen budjettiin työttömien poliisien palkkaukseen syksyllä jo 3, 9 miljoonaa euroa.
Silloin asiantuntijat kertoivat, että budjetin pohjaesityksessä olevat määrärahat riittävät. Emme onneksi uskoneet. Nyt lisäbudjetissa tarvitaan ainakin kuusi miljoonaa lisää!

Nyt minun on jo pakko ihan vakavasti kysyä: Kuka on se vastuullinen virkamies, joka johtaa ja vastaa poliisin toimintaedellytysten turvaamisesta tällä hetkellä?

Huomenna maakuntaan saapuu asuntoministeri Jan Vapaavuori. Jan joutuu heräämään Helsingissä jo viiden jälkeen, mikäli hän aikoo ehtiä Seinäjoelle kello 8:ksi aamulla. Seinäjoella tapaamme yrittäjiä, minkä jälkeen on tuuletuskampanjaan liittyvä kansalaistapaaminen Seinäjoen keskustassa.

Tämän jälkeen siirrytään Skaala-yhtiön tiloihin Ylihärmään ja sieltä edelleen opiskelijatapaamiseen Kauhavan yrittäjäopistoon.

Käymme ministerin kanssa vierailulla myös Eskoon palvelukeskuksessa. Ilta päättyy kokoomuksen kevätkokoukseen Jalasjärvelle ja sieltä on vielä ajomatka Vaasaan ja lento Helsinkiin. Jan lienee kotonaan vasta hieman ennen puoltayötä.

Koko päivä ollaan siten ministerin kuskina ja kilometrejä taittuu. No, siihen on entuudestaan totuttu. Pääasia on kuitenkin se, että valtaa käyttävät ministerit ja eduskuntaryhmän johto tulevat mielellään tänne meille vierailulle.

Nyt on myös erityisen paljon tärkeää vartioitavaa. Sellaisia ovat mm. Seinäjoen itäinen ohikulkutie, Vaasan radan sähköistäminen, Sepänkylän ohitustie. Kuten huomaat, periksi ei anneta hetkeksikään.







YPY