On oikeastaan suuri harmi, että Ilkka Kanervan ja Matti Vanhasen tekstiviestikohut ovat sanelleet viime viikkojen poliittista keskustelua. Nimittäin juuri yhden vuoden ikäinen hallitus on tehnyt poikkeuksellisen hyvää työtä.
Työtä on tehty luottamuksellisessa ilmapiirissä ja ilman perinteisiä sulle-mulle sopimuksia. Suuri riitojakaan ei ole ollut, mikä osoittaa käytännössä sen, että Kokoomuksen ja Keskustan yhteistyö toimii hyvin, vaikka joku puoluesihteeri yrittää sitä aika ajoin hämmentämään.
Hallituksen hyviin saavutuksiin kuuluvat ehdottamasti suuret ja merkittävät veropäätökset. Ne myös toteutettiin nopealla aikataululla.
Suurin osa leskien ja lapsien perintöverosta on nyt lähes kokonaan verovapaata ja autoverotuksen uudistus nopeuttaa autokannan uudistumista ja ilmastonmuutoksen torjumista. Autojen hinnat putosivat useilla tuhansilla euroilla ja sen johdosta yksittäinen tuontikin vähenee.
Nämä asiat olivat meille kokoomuslaisille tärkeitä asioita vaalien alla. Toivottavasti myös metsäverotuksesta löytyy pikaisesti yhteinen näkemys, mikä osaltaan turvaisi suomalaisen puuhuollon tulevaisuuden.
Pari viikkoa sitten saimme hallitukselta eduskunnan käsittelyyn myös paljon odotetun liikennepoliittisen selonteon. Se on koko tämän vaalikauden merkittävin paperi ja samalla pitkälle tulevaisuuteen ulottuva selonteko.
Oli varsin hienoa pitää juuri tästä asiasta Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro eduskunnan suuressa salissa. Erikoista oli vain se, että kun asiasta keskusteltiin eduskunnassa, paikalla ei ollut yhtään ainutta toimittajaa. He olivat Kokoomuksen ryhmähuoneessa kuuntelemassa Jyrki Kataisen pitämää tiedotustilaisuutta ja uuden ulkoministerin esittelyä.
Olen varsin usein tässä blogissani kirjoittanut juuri tästä tärkeästä investointipaperista ja meidän Pohjalaisten toiveista siihen. Olen kertonut, että asiat etenevät hyvin ja asioita on pohjustettu erinomaisesti. Olen antanut ymmärtää, että jäsenyys valtiovarainvaliokunnan liikennejaostossa on kovinkin tärkeätä. Tätä ei ole oikein uskottu.
Välillä tuli kovastikin lunta tupaan, kun hätäisimmät eivät jaksaneet oikein odottaa. Silloin yleisönosastossa kuultiin koviakin kannanottoja. Ei ollut silloin yhtään puolustajia. Nyt tämän työn lopputulos on teidän lukijoiden arvioitavissa.
Kerrataanpa siis vielä lyhyesti pohjalaisia tiehankkeita: Tälle vaalikaudelle 2008-2011 meille on tulossa mm. Sepänkylän ohitustie Vaasaan ja Seinäjoen itäinen ohitustie Nurmosta Ilmajoelle eli yhteensä n. 100 M euroa. Lisäksi satsataan lisää rahaa perustienpitoon. Niillä rahoilla korjataan jatkossa routakelirikkoisia teitämme ja korjausta vaativia siltoja.
Ratapuolella Pohjanmaan radan kunnostus lähtee liikeelle. Seinäjoki-Oulun välille satsataan yhteensä kaikkiaan 800 M euroa. Nyt rahaa tulee noin 90 M euroa. Kokkolan ja Ylivieskan välille saadaan kaksoisraide elinkaarihankkella. Myös perusradanpitoon ja ratojen korjauksiin satsataan lisää.
Vaasan ja Seinäjoen rata siis sähköistetään ja sen kustannus on runsaat 20 M euroa. Hanke toteutetaan pikavauhtia siten, että Vaasan kaupunki ja Mustasaari lainaavat rahat ensin valtiolle ja saavat myöhemmin sijoituksensa kokonaan takaisin. Korkoa rahoille ei valitettavasti kuitenkaan makseta.
Monet ovat epäilleet koko ajan sitä, että Vaasan radan sähköistys ei tule koskaan onnistumaan. Ryhdyin itse ajamaan tätä asiaa oppositiokaudellamme voimallisesti eteenpäin kun kuulin, että punamultahallituksen valtiovarainministeri Heinäluoma ei tiennyt hankkeesta yhtään mitään. Se oli ikävää etenkin alueemme sosialisteille.
Rahtasin Vaasaan koko Kokoomuksen eduskuntaryhmän johdon ja äänestimme asiasta eduskunnassa 2006 joulukuussa häviten suunnittelun aloittamisen yhdellä vaivaisella äänellä. Kaksi vaalipiirimme hallituspuolueiden edustajaa ei tullut silloin esitykseni taakse, joka ratkaisi pelin meidän tappioksi.
Nyt tilanne on kuitenkin se, että hanke kuitenkin vain onnistui ja liikemies Pekka Airaksinenkin on aidosti tyytyväinen. Vaasan asemaa voidaan jatkossakin edelleen kehittää ja kaupungin matkakeskus saa heti alussa loistavat puitteet.
Nyt näyttää siltä, että monet odottavat asiasta itselleen suurta kunniaa ja kiitosta. Jopa sellaisetkin, jolla ei ole osaa tai arpaa asiassa. Kiitoksen voi puolestani jakaa varmuuden vuoksi jokaiselle toimijalle. Merkittävää oli myös se, että oppositiossa olevat sosialistit eivät tässä asiassa vastustaneet porvarihallituksen esitystä. Edellisellä vaalikaudella suurin vastustus tuli nimittäin hallituspuoleiden omista joukoista.
Seuraavalla vaalikaudella eli vuodesta 2011 eteenpäin satsataan merkittävästi muihinkin liikennehankkeisiin. Vuoroon tulee tärkeän kolmostien eli Vaasa-Ylöjärvi välinen valtatien kunnostus, johon on varattu liikenneturvallisuuden parantamiseen 100 M euroa. Uusi Tampereen läntinen ohitustie valmistuu vuoden sisällä ja paineet liikenneturvallisuuden ja ruuhkaisen kolmostien parantamiseen ovat siten äärimmäisen kovat.
Myös tälle vaalikaudelle on erilaisiin liikenneturvallisuutta parantaviin teemahankkeisiin varattu 50 M euroa. Näihin tavoitteisiin istuisi oikein hyvin Seinäjoen ja Kauhavan välinen tieyhteys vt. 19, joka on vilkkaan ruuhkainen ja turvaton. Tie vaatisi paremmin keskikaidetta kuin uusia nopeusrajoituksia. Myös hankala Koveron risteys olisi Lapualla korjattava mahdollisimman pikaisesti.
Tärkeä olisi myös tieyhteys Ähtäristä suoraan Multian kautta Keski-Suomeen, josta olemme puhuneet jo useita kertoja keskisuomalaisten kansanedustajien kanssa.
Uusittava olisi myös Evijärven ja Kaustisen välinen mutkainen tieyhteys Ylivieskan suuntaan, joka helpottaisi raskaan liikenteen odotuksia. Haasteita siis riittää jatkossakin. Siksi panostukset perustienpitoon ovat kovin toivottavia. Nämä pienemmät hankkeet toteutetaan juuri niillä rahoilla. Ne eivät kuuluu yksittäisinä hankkeina selonteon piiriin.
Lopuksi, mitä tulee näihin tekstiviestikohuihin, olen jo sanani aikaisemminkin lausunut. Minusta niin Ilkka Kanervan kuin Matti Vanhasenkin tekstiviestit kuuluvat perustuslain turvaamaan yksityisyyden suojan piiriin. Ne eivät kuulu minulle, vaan niiden tulisi olla asianosaisten välisen kirjesalaisuuden piirissä.
Siksi olen edelleen kovasti pahoillani, että varsin suosittu ja pätevä ulkoministerimme Ilkka Kanerva joutui julkisuuden paineessa eroamaan tehtävistään. Seuraajakin on varmasti osaava ja pätevä.
Lähiviikot kuitenkin näyttävät, kuinka käy pääministeri Matti Vanhaselle. Uskaltaako media paljastaa samalla innolla myös hänen tekstiviestinsä. jotka ovat kuulemma luettavissa jo netissä.
Alkaako tästäkin vielä uusi kujanjuoksu, joka päättyy samaan lopputulokseen kuin ulkoministerilläkin. Vai tulisiko joku viisas siihen johtopäätökseen, että tästä ei mennä enää eteenpäin. Suomi on maksanut mokomasta asiasta jo aika kovan hinnan.