Suurin osa perinnöistä verottomiksi
Ilkka 15.5.2008

Eduskuntavaalien alla meidän kokoomuslaisten yksi keskeisistä tavoitteista oli perintöveron pikainen kohtuullistaminen. Perintöveron keventämisestä sekä varsinkin lesken ja lasten aseman parantamisen tarpeesta vallitsi laaja yksimielisyys. Vanha perintöverotus johti usein kohtuuttomiin tilanteisiin, kun perijä joutui ottamaan lainaa tai myymään perinnöksi saadun kotitalon tai kesämökin verosta selvitäkseen.

Hallitusohjelmaan kirjattiinkin perintöveron helpottaminen sekä lesken ja lasten aseman parantaminen. Elinkeinopoliittisena linjauksena myös yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksia luvattiin edistää perintöverouudistuksen avulla.

Yleinen perintöveron kevennys toteutettiin heti sinivihreän hallituksen alkutaipaleella. Tämän vuoden alusta lähtien verotettavan perinnön alaraja nostettiin 3 400 eurosta 20 000 euroon, ja leski ja alaikäiset lapset saivat lisäksi useiden kymmenien tuhansien eurojen helpotuksen. Uudistuksen myötä pienet perinnöt vapautuivat verosta kokonaan. Nykyään jopa 75 prosentista perintöjä veroa ei tarvitse maksaa lainkaan.

Perintöverouudistuksessa tavanomaisten perintöjen saajat laitettiin etusijalle.

Heidän perintöverojaan kevennettiin heti sinivihreän hallituksen ensimmäisessä budjetissa. Kuluneen kevään aikana on selvitetty perintöverouudistuksen toisen osan, eli yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdosten yksityiskohtia. Yritysten jatkajien löytymistä on edistettävä ja sukupolvenvaihdoksia helpotettava niin, ettei verotus vaaranna yrityksen toiminnan jatkumista ja suomalaisten työpaikkojen säilymistä.

Hallitus sopi, että sukupolvenvaihdosten verotuksen keventäminen toteutetaan nykyistä huojennuskäytäntöä kehittämällä. Huojennus tuli voimaan jo edellisellä vaalikaudella ja on tähän mennessä ollut 60 prosenttia yritysomaisuudesta. Nyt huojennus laajennetaan 80 prosenttiin, eli sukupolvenvaihdostilanteessa 20 prosentin osuudesta maksetaan perintö- tai lahjavero. Malli on saanut laajan hyväksynnän yrittäjien joukossa. Sukupolvenvaihdosta auttaa myös kaikkia perinnönsaajia koskeva verovapaan perinnön rajan nosto 20 000 euroon.

Paljon keskustelua herätti hallitusohjelmassa sovittu huojennuksen laajentaminen myös metsätiloille. Pitkällisen selvitystyön perusteella huomattiin, että perintöverohuojennusta on vaikea yhdistää pelkän metsätalouden harjoittamiseen. Rajaveto erikokoisten metsien kohdalla olisi johtanut metsänomistajien epätasa-arvoiseen kohteluun. Näistä syistä hallitus päätyi siihen, että huojennuksen laajentamisesta metsätiloihin luovutaan. Nykytilanne säilyy, eli metsäomaisuudesta saa huojennuksen, kun se yhdistyy maatilan jatkamiseen. Kotimaisen puun saatavuutta ja metsien ammattimaista hoitoa edistetään monipuolisesti muilla, jo sovituilla toimilla.

Vasemmisto-oppositio on kritisoinut voimakkaasti yritysten sukupolvenvaihdosten helpottamista. SDP:n kohdalla on muistettava, että jo punamultahallitus näki sukupolvenvaihdosten helpottamisen tärkeänä tavoitteena. Viime vaalikaudella toteutettiin tällä hetkellä voimassa oleva huojennus 60 prosentin osalta. SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoman puheet pöyristyttävästä ja epäoikeudenmukaisesta uudistuksesta ovat vailla pohjaa, sillä hän oli itse hyväksymässä puoluetoverinsa, silloisen valtiovarainministeri Antti Kalliomäen esityksestä 60 prosentin huojennusta, jonka sinivihreä hallitus nyt nostaa 80 prosenttiin.

Kokoomuksen lähtökohtana on perintöverotuksen keventäminen, mikä toteutettiin heti hallitustaipaleen alussa vuoden 2008 alusta lähtien. Sukupolvenvaihdosten verohelpotuksessa tavoitteena on malli, joka on mahdollisimman yrittäjäystävällinen ja varmistaa yritys- ja maatilatoiminnan jatkumisen.

Kaikkia perijöitä koskeva perintöveron merkittävä kevennys ja sukupolvenvaihdoshuojennuksen nostaminen 80 prosenttiin auttavat näissä tavoitteissa. Kokoomuksen pitkän aikavälin tavoite on poistaa perintöverotus asteittain kokonaan.







Takaisin

YPY