Keskustan ja Demareiden vaaliohjelmien rahoitus pettävällä pohjalla
Puhe vaalitilaisuudessa Jalasjärvellä 26.2.2007

Viime viikon lopulla julkaistiin valtiovarainministeriön virkamiesten raportti julkisen talouden liikkumavarasta. Raportin mukaan seuraavalla vaalikaudella ei ole varaa menonlisäyksiin. Valtiovarainministeriön raportti perustuu siihen arvioon, että seuraavalla vaalikaudella työllisten määrä nousee 20 00 hengellä ja että talouskasvu on nykyistä selvästi alempi.

Valtiovarainministeriön raportti selkeästi osoittaa, että demareiden ja keskustan miljardiluokan vaalilupaukset ovat vailla taloudellista perustaa. He ovat luvanneet jakaa rahaa, jota ei ole vielä tehty. Demareiden ja Keskustan papereissa ei kerrota miten luvatut miljardit ensin luodaan. Vastuullisuus puuttuu. Vastuuton jakopolitiikka määrää tahdin.

Valtiovarainministeriön raportti perustuu siihen olettamaan, että seuraavalla vaalikaudella syntyy Suomeen vain 20 000 uutta työpaikkaa. Niin Kokoomuksen kuin myös SDP:n vaaliohjelmissa on asetettu tavoitteeksi 100 000 uuden työpaikan luominen seuraavan neljän vuoden aikana. Tämän tavoitteen saavuttaminen lisäisi merkittävästi valtion ja kuntien verotuloja. Tällöin olisi varaa hyvinvointipalveluiden parantamiseen sekä joidenkin tulonsiirtojen nostamiseen.

Keskustan vaaliohjelman rahoitus on sitä vastoin rakennettu tyhjän päälle.
Keskustan vaaliohjelman työllisyystavoite on sama kuin valtiovarainministeriöllä eli 20 000 uutta työpaikkaa. Valtiovarainministeriö arvioi, että näin vaatimattomalla työllisyyskehityksellä ei vaaliohjelmien miljardilupauksia kyetä rahoittamaan. Keskustan ohjelmassa luvataan paljon, mutta uudistusten rahoitus pettää.

Eduskuntavaalikeskustelussa olisi vihdoinkin syytä siirtyä keskustelemaan siitä miten hyvinvointia luodaan. Vastuuttoman miljardilupailun toivoisi vihdoin loppuvan. Se on vain äänestäjien sumuttamista.

Valtiovarainministeriön raportin mukaan tarvitaan määrätietoisia toimia työllisyyden parantamiseksi, mikäli halutaan parantaa työllisyyttä enemmän kuin raportissa ennustetut 20 000 uutta työpaikkaa. Tällaisia toimia olisivat mm.
aktiivisen työvoimapolitiikan vaikuttavuuden parantaminen, tulo- ja kannustinloukkujen vähentäminen verotuksen ja tulonsiirtojen yhteensopivuutta parantamalla sekä koulutusjärjestelmän kehittäminen.

Nämä keinot löytyvät myös Kokoomuksen vaaliohjelmasta. Olemme koko vaalikauden ajan syyttäneet demarivetoista työministeriötä työllisyysmäärärahojen tehottomasta käytöstä. Työministeriö on käyttänyt merkittävän osan varoista kaikkien tutkimustenkin mukaan tehottomimpiin työllistämistemppuihin. Kokoomus olisi suunnannut työllisyysrahat yksityisen sektorin tukityöllistämiseen, oppisopimuskoulutukseen, kotitalousvähennyksen parantamiseen sekä yritysten kanssa suunniteltavaan työllisyyskoulutukseen.

Vastuullisella markkinataloudella luodaan se hyvinvointi, joka voidaan parempina palveluina ja korkeampina tulonsiirtoina jakaa suomalaisille. Euro on ensin ansaittava. Sitten vasta se voidaan jakaa.

Petri Salo

Takaisin

YPY