Nöyrällä mielellä eteenpäin
Pohjalainen 17.2.2008

Ylen julkistaman puolueiden kannatusmittauksen mukaan Kokoomus jatkaa Suomen suurimpana puolueena. Samaan aikaan SDP:n gallup-kannatus on pudonnut prosenttiyksikön verran. Oliko tämä tulos osasyynä siihen, että demarien puheenjohtaja Eero Heinäluoma heitti osaltaan pyyhkeen kehään.

Kokoomus sai viime eduskuntavaaleissa 22,3 prosentin kannatuksen. Kun tarkastellaan siitä lähtien koko mittaussarjaa, puolueen kannatus ei ole kertaakaan käynyt eduskuntavaalituloksen alapuolella. Alimmillaan se on ollut marraskuussa eli 22,7 ja ylimmillään heti vaalien jälkeen huhtikuussa 24,1.

Kokoomuksen kannatuksen on asettunut noin 23 prosentin tasolle, josta se ei ole juuri hievahtanut. Tulos on ollut rauhoittava ja osoittaa jälleen sen, että nöyrä työ ja ihmisten kuunteleminen tuottaa tulosta. Vaalien alla pidetyistä puheista on pidetty kiinni. Välintilinpäätös ensimmäisestä vuodesta on kohtuullisen hyvä.

Kannatus ja luottamus kasvaa vaalien välillä monellakin eri tavalla. Torstaina eduskuntaryhmäämme liittyi vihreiden pitkäaikainen kansanedustaja Meri-Kukka Forsius, joka arvostaa järkivihreyttä ja kokoomuksen arvoja. Nyt olemme keskustan kanssa myös kansanedustajien määrässä tismalleen yhtä suuria.

Kokoomus on ensimmäisenä hallitusvuonna herätellyt keskustelua Suomen turvallisuuspolitiikan suunnasta. Se ei kuitenkaan näytä vaikuttaneen kannatukseen mitenkään. Pikemminkin Ilkka Kanervan toiminta ulkoministerinä on otettu jopa innostuneena vastaan.

Kokoomusta ei ole ainakaan auttanut valtionyhtiöiden omistajapolitiikasta käyty viime päivien keskustelu. Tämän viikon välikysymys on koskenut Stora Enson päätöstä sulkea Summan sekä Kemijärven sellutehtaat. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies on pitänyt tiukasti kiinni siitä pitkäaikaisesta hallitusten linjasta, jonka mukaan valtio ei puutu pörssiyhtiön toimivan johdon päätöksiin.

Helppo harjoitus Kokoomukselle ei ollut myöskään terveydenhuoltoalan työtaistelun uhka. Siinä puolue oli eduskuntavaalien alla ehdottamansa tasa-arvotupon vuoksi keskeinen maalitaulu. Suurimmillaan kiistan vaikutus näkyi marraskuun kannatuslukemissa, jotka silloinkin olivat korkeammalla kuin puolueen eduskuntavaalitulos.

Kansa taitaa sittenkin kokea Kokoomuksen ja sen näkyvimmät poliitikot sellaiseksi Suomen toivoksi, josta puolue on eduskuntavaaleista lähtien puhunut: ongelmat ja niihin liittyvät vaikeatkin päätökset myönnetään, mutta niihin etsitään kelvolliset ja oikeudenmukaiset ratkaisut. Tähän liittyy olennaisesti avoimuus ja ennustettavuus, joista puolestaan syntyy luottamus.

Kannattaa lisäksi huomata, että hallituksen pääpuolueiden Kokoomuksen ja Keskustan yhteenlaskettu kannatus on edelleen käytännössä samalla 45 prosentin tasolla kuin eduskuntavaaleissa. Myöskään kahden muun hallituspuolueen, vihreiden tai RKP:n kannatusta hallitustyöskentely ei ole rapauttanut.

Sen sijaan oppositiossa olevan vasemmiston yhteenlaskettu kannatus ei ota noustakseen, mieluummin päinvastoin. Vaikka SDP:n kannatus syksyllä muutaman kuukauden pysyttelikin 22 prosentin yläpuolella, se on nyt palannut eduskuntavaalien tasolle. Myöskään Vasemmistoliitolle ei ole vielä mitattu niin suuria kannatuslukemia kuin sen eduskuntavaalitulos 8,8 prosenttia oli.

Sinivihreä suuntaus näyttää siis edelleen saavan kyselyissä kansan tuen, vaikka median kova myllytys ja julkinen keskustelu eivät sitä aina suosisikaan. Jälleen kerran pitää kuitenkin muistuttaa siitä, että kyse on vain gallupeista. Puolueiden todellinen kannatus ja suuruusjärjestys mitataan vasta vaaleissa, seuraavan kerran jo lokakuun kunnallisvaaleissa. Jatketaan vastuullisella ja nöyrällä mielellä eteenpäin.







Takaisin

YPY