Oikeusministeriö ehdottaa käräjäoikeuksien määrän puolittamista. Ministeriö ehdottaa käräjäoikeusverkoston uudistamista siten, että maassamme olisi tulevaisuudessa nykyisen 54:n sijasta enää 27 käräjäoikeutta. Uudet käräjäoikeudet muodostettaisiin pääosin maakuntapohjalta.
Muutoksella on tähdätty tehokkuuden parantamiseen. Ajatuksena on ollut muun muassa se, että kun käräjäoikeuksien koko kasvaa, niin tuomarien erikoistuminen voisi samalla syventyä: osa tuomareista voisi erikoistua paremmin esimerkiksi hankaliin talousrikosjuttuihin. Uudistuksella haetaan luonnollisesti myös taloudellisia hyötyjä.
Meidän alueella tämä ehdotus on saanut perusteltua kritiikkiä. Ei kuitenkaan sen takia, että käräjäoikeuksia vähennetään ja valtion hallinnon tehokkuutta samalla lisätään. Ongelma on syntynyt nk. kielipolitiikasta. Tämän seikan vuoksi on syytä olla huolissaan erityisesti siitä, kuinka jatkossa saadaan päteviä ja osaavia tuomareita Vaasan käräjäoikeuteen. Kielitaitovaatimukset tuomareilla ovat nimittäin äärettömän kovat.
Kovinta kieltä on käyttänyt Vaasan käräjäoikeuden nykyinen päällikkö eli laamanni Johan Eklund. Hän on myös äidinkieleltään ruotsinkielinen. Hänen kritiikkinsä on ollut suorapuheisen kovaa ja hän on piiskannut asiassa erityisesti RKP:n pohjalaisia edustajia. Anteeksi vain arvoisat hallituskumppanit, mutta minun on pakko yhtyä laamanni Johan Eklundin hyvin perusteltuihin mielipiteisiin. Hän on nimittäin aivan oikeassa.
Oikeusministeriön ehdotuksen mukaan Vaasan ja Mustasaaren nykyiset käräjäoikeudet yhdistetään ja Kokkolan käräjäoikeus säilyisi nykyisellään.
Kokkolan KO:n säilymistä Vaasan hovioikeuden alaisena on pidettävä aivan oikeana ratkaisuna, mutta valitettavasti tämä yksikkö on jäämässä turhan pieneksi. Asukkaita alueella olisi noin 70.000. Tämän johdosta sen tulevaisuus ei ole välttämättä riittävän turvattu pitkällä tähtäimellä.
Mustasaaren käräjäoikeus lakkautettaisiin, samoin Kristiinankaupungin ja Pietarsaaren sivukansliat. Vaasan ja Mustasaaren yhdistäminen tarkoittaa samalla sitä, että uudesta käräjäoikeudesta tulee kaksikielinen siten, että ruotsinkielisiä on 51,8 % ja enemmistökieli olisi ruotsi.
Tämän ehdotuksen takana on ollut koko ajan erityisesti RKP. On todella sääli, että ministeri Brax on kovan painostuksen jälkeen tähän suostunut. Ehdotus on huono. Olen puhun asiasta eri asiantuntijoiden kanssa, hekään eivät näe asiassa mitään järkeä. Myös Vaasan ja Kokkolan käräjäoikeus kuten myös hovioikeus ja valtakunnansyyttäjävirasto ovat olleet samoin toisenlaisen vaihtoehdon kannalla.
Uskon, että jos asiaa kysyttäisiin kaikilta Vaasan vaalipiirin kansanedustajilta, 13 meistä olisi sitä mieltä, että paras ja edullisin malli olisi liittää Pietarsaaren alue Kokkolan käräjäoikeuteen. Silloin asukkaita olisi molemmissa käräjäoikeuspiireissä noin 120 000.
Tällä tavalla tehtiin myös alueemme poliisilaitosten yhdistämisessä vähän aikaa sitten. Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) uskalsi toimia kansalaisten palvelujen kannalta parhaimmalla mahdollisella tavalla. Oikeusministeriössä sen sijaan meni jostain syystä pupu pöksyyn. Olisi nimittäin kaikkien veronmaksajien etu, jos poliisi ja oikeuslaitos toimisivat suurin piirtein samoilla hallinnollisilla rajoilla.
Väitän myös, että meidän kansanedustajien mielipide on samantyyppinen yli hallitus-oppositio rajan. Siihen yhtyvät myös äidinkieleltään ruotsinkieliset edustajat kuten Bjarne Kallis (kd).
Laamanni Eklund muistuttaa, että käräjäoikeuden tehtävänä on oikeussuojan antaminen sekä erilaisten oikeudellisten riitojen ratkaiseminen asianosaisten kielestä tai kansalaisuudesta riippumatta. Käräjäoikeusverkoston uudistumista tarkoittavia päätöksiä ei tehdä puoluepoliittisin perustein.
Ehdotetussa uudessa Vaasan käräjäoikeudessa ratkaistaan n. 80 % asioista suomen ja n. 20 % asioista ruotsinkielellä. On siten aivan perusteltua kysyä, miksi oikeusministeriö ehdottaa sellaista uudistusta, millä ei ole vastaavuutta todellisessa elämässä?
Laamannin kritiikissä muistutetaan myös siitä, että ruotsinkielisten asiat ovat kielen puolesta jo nyt hyvässä mallissa. Vaasan KO:n nykyisistä seitsemästä tuomarista neljän tuomarin äidinkieli on ruotsi ja Mustasaaren KO:n kaikki tuomarit ovat äidinkieleltään ruotsinkielisiä. Nämä henkilöt jatkavat työtään myös uudessa virastossa.
Käräjäoikeuksien yhdistämishanketta on valmisteltu ensin työryhmässä, sen jälkeen asia on ollut lausuntokierroksella ja kevään aikana asiasta kerätään vielä lisää näkemyksiä, ennen kuin hallituksen on määrä kesäkuussa päättää käräjäoikeuksien tuomiopiireistä kesäkuussa antamallaan asetuksella.
Käräjäoikeuksien käytännön toiminnan kannalta esitystä soisi kuitenkin kevään mittaan vielä arvioida tarkemmin. Epäilemättä tähän myös avautuu mahdollisuus, sillä monet maakuntien kansanedustajista ovat huolissaan, miten palvelut toimivat pitkällä tähtäimellä ja päästäänkö uudistuksessa niihin tavoitteisiin, joihin on tähdätty.
Käräjäoikeusuudistuksen yhtenä periaatteena on ollut, että oikeussaleihin saapumaan joutuneiden asianosaisten, vastaajien, kantajien ja todistajien, ei tarvitsisi pidentää asioimismatkaansa. Miten käy esimerkiksi Kruunupyystä tulevien asiakkaiden. Tulevaisuudessa he joutuvat matkustamaan 130 km Vaasaan asti, kun palvelut voisivat olla myös aivan vieressä eli Kokkolassa. Kyseisellä alueella asuvan väestön asiointi vain vaikeutuu ja matkustaminen lisääntyy.
RKP:n ja erityisesti sen toimijoiden tulisi nyt kiireesti ajatella asiaa uudestaan ja tehdä työtä uuden ja järkevämmän sekä inhimillisemmän ratkaisun puolesta. Vaasan vaalipiirin kansanedustajien puheenjohtaja on nyt Håkan Nordman. Olen osaltani valmis lähtemään hänen kanssaan oikeusministerin puheille heti kun kutsu vain käy.