Kauden päättäneessä äänestyksessä eduskunta hyväksyi periaatepäätökset TVO:n ja Fennovoiman ydinvoimahakemuksista sekä Posivan loppusijoituslaitoksen laajentamisesta. Eduskunta teki vastuullisen päätöksen selkein lukemin. Ydinvoimaluvat merkitsevät vakaata ja ilmaston kannalta päästötöntä energialähdettä, jota suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee.
Ydinvoimaluvat ovat osa mittavaa energiapakettia, joka koostuu uusiutuvasta energiasta, energiatehokkuudesta ja ydinvoimasta. Hallituksen energiaratkaisut edistävät kotimaista ja kestävää energiantuotantoa sekä työllisyyttä ja hyvinvointia.
Ilmastotavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan kaikkia vähäpäätöisiä ja päästöttömiä energiamuotoja. Ilmastonmuutoksen kannalta pahimpien polttoaineiden, kuten öljyn ja kivihiilen, korvaaminen on valtava urakka. Tälläkin hetkellä noin puolet Suomen käyttämästä energiasta tuotetaan fossiilisilla tuontipolttoaineilla. Myös riippuvuutemme Venäjältä tuodusta ydinsähköstä tulee katkaista.
Kokoomus on vahvasti sitoutunut tavoitteeseen lisätä uusiutuvan energian osuutta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Jo tämä tavoite takaa, että uusiutuvat energianlähteet tulevat kukoistamaan. On epäilty, että ydinvoiman lisärakentaminen olisi pois uusiutuvan energian kehittämisestä. Pikemminkin asia on päinvastoin. Tarvitsemme molempia, sekä ydinvoimaa että uusiutuvia.
Tällä hetkellä uusiutuvat energianlähteet tarvitsevat yhteiskunnan tukia. Samoista verovaroista kustannetaan myös muun muassa terveydenhuolto, koulutus ja vanhustenhoito. Ydinvoiman rakentaminen ei tarvitse yhteiskunnan tukea. Ydinvoiman avulla ylläpidämme työllisyyttä ja vientiä, mikä tarkoittaa myös verorahoja valtion kassaan.
Huolehtimalla siitä, että yritykset saavat tarvitsemansa sähkön myös tulevaisuudessa, huolehdimme samalla satojen tuhansien kansalaisten työpaikoista ja siten heidän perheidensä hyvinvoinnista.
Sähköä tarvitsevat niin teollisuus, IT-sektori, palvelualat kuin maatalouskin. Kyse ei kuitenkaan ole energian tuhlaamisesta. Kaikkien suomalaisten tulee ottaa ympäristö- ja ilmastoasiat huomioon, kehittää energiatehokkuuttaan ja minimoida ympäristövaikutuksensa.
Ydinvoima hyödyttää myös kuluttajaa. Sähkön hintaan kohdistuu tulevaisuudessa korotuspaineita, joita voidaan ydinvoiman avulla hillitä. Kun markkinoilla on tarpeeksi sähköntuotantokapasiteettia, myös kuluttajahinta pysyy varmemmin kohtuullisena. Sähkölasku on monessa pienituloisessa perheessä iso menoerä. Tätä menoerää ei kannata ehdoin tahdoin suurentaa.
Ydinvoimaan nivoutuu paljon sekä turhia että aiheellisia pelkoja sen riskeistä. Riskeihin tulee aina varautua, ja ydinvoimayhtiöt vastaavat riskeistä alusta loppuun omalla kustannuksellaan. Kaikilla tunnetuilla energiantuotantomuodoilla on omat riskinsä ja vaikutuksensa ympäristöön. Esimerkiksi fossiiliset polttoaineet päästävät ulkoilmaan pienhiukkasia, jotka aiheuttavat Suomessa satoja ennenaikaisia kuolemia vuosittain.
Ydinvoimayhtiöt rakentavat ydinvoimaa ilman yhteiskunnan tukea. Kyse on miljardien investoinneista, jotka tuovat työtä ja hyvinvointia suomalaisille. Nämä investoinnit eivät ole pois uusiutuvista energianlähteistä. Jos hankkeet olisivat kariutuneet, ei olisi ollut mitään takuita, että vastaavansuuruiset investoinnit olisi tehty uusiutuvaan energiaan tai johonkin muuhun kohteeseen Suomessa.
Nyt kun eduskunta on hyväksynyt ydinvoimaluvat, vuorossa ovat historialliset päätökset uusiutuvan energian edistämisestä. Kyse on poikkeuksellisen merkittävästä panostuksesta uusiutuvaan energiaan. Esityksiä valmistellaan parhaillaan ministeriöissä, ja eduskunta ryhtyy käsittelemään niitä syksyllä.