Kauhavan Kokoomuksen kunnallisjärjestön kuntavaalijulkaisu Toivo 10.10.2008
Pian se totta, nimittäin Etelä-Pohjanmaan pohjoinen voimakeskus, neljän maaseutukunnan ja 18 000 asukkaan muodostama uusi Kauhavan kaupunki. Kuluvan vuoden aikana on tapahtunut todella paljon. Silti tekemisen meininki on ollut hyvä ja liitosneuvottelut ovat edenneet yllättävänkin nopeasti.
Olen ollut tyytyväinen siihen, että olen saanut olla mukana järjestelytoimikunnassa valmistelemassa uuden Kauhavan strategiaa ja sen tulevaisuuden haasteita. Nämä valmistellut asiat tulee heti vaalien jälkeen uuden kaupunginvaltuuston arvioitavaksi. Työ alkaa siis heti, eikä vasta vuodenvaihteessa.
Tekemämme yhteinen päätös kuntaliitoksesta ja entistä suuremman kotikunnan puolesta on hieno edistysaskel koko Härmänmaan seutukunnan yhteistyön ja kehittämisen kannalta. Siltä on lupa odottaa paljon heti lähivuosina, mutta varsinkin vähän kauempana tulevaisuudessa.
***
Tässä suuren muutoksen yhteydessä jouduin osaltani miettimään perusteellisesti rooliani uuden Kauhavan kehittämisessä. Ensi vuonna tulee miehelle jo puolivuosisataa täyteen. Terveyttä ja jaksamista olisi syytä ajatella jo hieman vakavasti. Voisiko kaasujalkaa edes hieman hellittää?
Kansanedustajan työssä kovin haaste on aika eli täydet kalenterit ja työ Helsingissä. Onneksi istuntoja ja valiokuntia ei pidetä yleensä maanantaisin, vaan se on pyhitetty kunta- ja maakuntapolitiikalle. Itse olen osallistunut maanantaisin valtuuston lisäksi myös sairaanhoitopiirin hallitukseen jne.
Aloitin kunnallispolitiikan jo 80- luvun alussa Alahärmässä. Tämä kausi on ollut kuitenkin monestakin syystä raskas, kallis ja haasteellinen. Samoin ison valtuustoryhmän puheenjohtajan työ on vaatinut perehtymistä asioihin. Hyvillä järjestelyillä ja puheenjohtajan myötävaikutuksella olen pystynyt kuitenkin osallistumaan kaikkiin valtuuston kokouksiin. Tällä asenteella aion toimia jatkossakin.
Painetta ehdokkaaksi lähtemiselle tuli luonnollisesti oman ryhmäni johdolta ja järjestöväeltä. Yllättävää oli kuitenkin se lämmin sympatia ja suostuttelu, jota sain myös muiden puolueiden johtavilta luottamushenkilöltä vähän jokaisesta ilmansuunnasta. He pitivät kovin tärkeänä sitä, että yhteydet Kauhavan valtuustosta Helsingin kirkolle toimivat jatkossakin kitkatta. Viimeistään nämä keskustelut saivat minut lähtemään mukaan ja allekirjoittamaan suostumukseni.
***
Vision mukaan uusi Kauhava on elinvoimainen, väestöltään ja taloudellisilta voimavaroiltaan vahva, viihtyisä ja vetovoimainen kaupunki, joka järjestää asukkailleen laadukkaat palvelut kilpailukykyisesti.
Lisäksi olemme yhdessä sopineet siitä, että verot ja maksut pidetään tiukasti E-P:n keskitasolla ja uutta syömävelkaa ei enää hyväksytä. Samoin investoinnit katetaan ylijäämällä.
Tämä on meille suuri haaste, koska syntyvyys on alhaista ja väestömme edelleen ikääntyy ja palvelutarpeet kasvavat. Uusi Kauhavan kaupunki joutuukin satsaamaan tulevaisuudessa merkittävästi kuntamarkkinointiin. Meidän tulee pystyä katkaisemaan negatiivinen väestökehityksemme pikaisesti.
Onneksi meillä on koko alueella paljon hyviä yrittäjiä ja sitä kautta paljon hyviä työpaikkoja. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Työn lisäksi tarvitaan laadukkaat peruspalvelut, hyvät koulutusmahdollisuudet, monipuoliset vapaa-ajan palvelut ja riittävän viihtyisät asuntoalueet kaikkien jäsenkuntien alueella.
***
Härmän sairaalan sijainti uuden kunnan keskellä antaa hyvät mahdollisuudet kehittämistyölle. Ei ole järkevää aloittaa rakentamaan uusia tiloja vaan hyödyntää ensin kaikki olemassa olevat vajaakäyttöiset tilat tehokkaasti. Härmän sairaalassa on vahvat, historialliset perinteet ja siellä nykyiset toimijat tukevat osaltaan terveyspalvelujen monipuolisuuden kehittämistä jatkossakin.
Sivistystyöryhmä oli tehnyt perusteellista työtä. Luokkakokojen koosta ja opetuksen tasosta on kuitenkin huolehdittava hyvin. Päivähoitopalvelut ovat tärkeitä, jotta saamme kuntaan uusia lapsiperheitä ja työntekijöitä.
Julkinen kohu nousi kuitenkin jo ennen päätöksentekoa, koska työryhmän mielestä näytti siltä, että lapsimäärän vähentyminen ei riitä ylläpitämään pitkällä tähtäimellä kaikkia nykyisiä kyläkouluja.
Huolehditaan yhdessä siitä, että alakouluopetus säilyy kaikissa nykyisissä kaupunginosissa. Tätä tukee osaltaan se, että yläkoulut ovat tarpeellisia jokaisessa kuntakeskuksessa. Näin turvataan palvelut lähellä kunnan osakeskuksia. Samalla vältetään turhia matkoja ja kohtuuttoman pitkiä koulupäiviä. Siksi yhtenäiskoulun kehittäminen on järkevää tulevalla kaudella.
***
Seinäjoki tarvitsee ympärilleen vahvan maakunnan. Maakunta taas tarvitsee osaltaan energisen maakuntakeskuksen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki koulutuspalvelut keskitetään jatkossa Seinäjoelle. Ammattikorkeakoulun yrittäjyydenyksikkö voi aivan mainiosti toimia tulevaisuudessakin Kauhavalla. Siihen on satsattu rahaa ja se on yksi kansainvälisimmistä opinahjoista koko Suomessa.
Toivonkin hartaasti, että Seinäjoen alueen nykyinen ja tuleva keskustalainen luottamus- ja virkamiesjohto pitää pikaisesti palaverin Kauhavan alueen aateveljiensä kanssa. Valta ja voima on nyt teillä. Lopettakaa keskittäminen heti alkuunsa! Lupaan, että saatte tuen meiltä kaikilta alueen kokoomuslaisilta!
***
Nyt keskitytään uuden kunnan kehittämiseen ja tärkeiden yhteistyösuuntien vahvistamiseen.
Uuteen kuntaliitokseen ei ole mitään syytä, koska terveydenhuoltopalvelut on järjestetty hyvässä yhteistyössä Evijärven ja Lappajärven kuntien kanssa. Tehdään hyvää yhteistyötä heidän kanssaan. Lapuan kanssa voisimme taas laittaa ensiksi kuntoon Viemärön ja Ylihärmän välisen tärkeän ja vaarallisen tieyhteyden. Teen asiassa kaiken mahdollisen.
Muutos on aina mahdollisuus. Sitä ei todellakaan kannata pelätä, vaan ottaa siitä kaikki positiivinen hyöty irti! Kääritään hihat niin onnistumme näissäkin talkoissa varmasti! Uuden Kauhavan kokoomuslaisissa on ainakin valmiutta vastuuseen!