Kauhajoella tiistaina sattunut ampumisvälikohtaus ja yhdentoista ihmisen täysin turha kuolema jättää pitkäksi aikaa kipeän haavan koko suomalaiseen yhteiskuntaan. Kauhajoella ja varsinkin täällä Pohjanmaalla arvet eivät tule umpeutumaan hetkessä. Surutyötä tehdään vielä pitkään ja monien mielestä tapahtuma ei unohdu enää koskaan.

Erityisen erikoiseksi tapahtuman tekee se, että murhat sattuivat jälleen koulussa. Samoin sen uhrit olivat täysin syyttömiä sekä pääosin elämäntaipaleensa alussa olevia lapsia ja nuoria.

Vielä vuosi sitten sanottiin, että Jokelan ampumavälikohtaus oli vain yksittäinen ja mieleltään harhautuneen nuoren ihmisen epätoivoinen teko. Sitä se ei kuitenkaan ollut. Kauhajoen koulusurma noudatteli yllättävän tarkasti Jokelasta tuttua kaavaa. Miten näin saattoi käydä uudelleen?

Kuten Jokelan surmaaja niin myös Kauhajoen ampuja tunnettiin päällepäin rauhallisena ihmisenä. Siitä huolimatta molemmat heistä olivat suunnitelleet tekoaan jo pitkään. Viisi pitkää vuotta. Samoin molemmat tekijät antoivat jonkinlaisen peitellyn varoituksen aikeistaan laittamalla aseaiheisia videoita Internetiin.

Molemmille tapauksille ominaista näyttää olevan myös vihan lopettaminen itsensä surmaamisella, mutta mahdollisimman paljon muille kärsimystä tuottaen.

Pakostakin joutuu kysymään, mistä kumpuaa niin syvä viha, että se saa aikaan näin järjettömiä tekoja? Ja jos vihan vastakohtana on rakkaus, missä ja milloin sitä on jäänyt puuttumaan niin paljon, että viha saa tällaisen vallan ja purkautuu ulos näinkin epätoivoisena tekona?

Uskalletaanko vieläkään nostaa keskusteluun edes sitä, ehtivätkö kaikki tämän päivän kiireiset aikuiset olla lapsilleen vanhempia. Vanhemmuus on myös rajojen asettamista. Se on samalla huolehtimista ja huolenpidon opettamista. Se on puhumista ja kuuntelemista, torumista ja kehumista, kaiken kaikkiaan sen osoittamista, että lapsesta oikeasti välitetään.

Varmasti tasapainoiseen nuoren kehitykseen auttavat osaltaan hyvä kaveripiiri, mielekkäät harrastukset ja opiskelu. Ongelmien ilmaantuessa apua pitää olla kuitenkin tarjolla riittävän varhain. Ongelmia ei voida kuitenkaan ulkoistaa pois kodeista, mutta niitä voidaan ehkäistä ja hoitaa kodin ulkopuolella. Siksi vaatimukset nuorten mielenterveystyön resurssien lisäämiseksi saavat jälleen uutta kaikupohjaa.

Nopeana keinona vastaavanlaisten tapausten ehkäisemiseen on ehdotettu aselain tiukentamista ja käsiaseiden kieltämistä tavallisilta kansalaisilta. Ammuskelua varmasti vähentäisi se, että aseita olisi vähemmän saatavilla tai niiden saamisen lupaehdot olisivat vielä nykyistä tiukemmat.

Aselakia ollaan tiukentamassa ja kaikki siihen tehtävät järkevät parannukset ovat kannatettavia. On kuitenkin samalla muistettava, että aseet eivät yksin tapa, vaan ihminen tappaa.

Samoin on sanottava se, että Suomessa voi ja pitää olla edelleen oikeus kantaa laillisesti asetta metsästyksen tai urheilusuorituksen yhteydessä.

Poliisilla oli tieto siitä, että tekijä oli laittanut ampumavideoita nettiin.
Tekijää myös puhutettiin asian vuoksi. Poliisin päällystöön kuuluva ammattilainen ei kuitenkaan nähnyt syytä peruuttaa väliaikaista aseenkantolupaa. Jälkiviisaana voi toki jokainen sanoa, että hänen olisi pitänyt tehdä se. Mutta olisiko joku muu kokenut poliisi tehnyt siinä tilanteessa toisen arvion? Tämän vuoksi SM:n ohjeita muutetaan siten, että jatkossa arvion tekee kaksi eri henkilöä.

Syyllisten etsintä ja erovaatimukset eivät lievennä omaisten tuskaa yhtään. Ne eivät myöskään millään tavalla auta tapauksen perinpohjaista selvittämistä ja johtopäätösten tekoa.

On mahdollista, että lopullista ja täydellistä vastausta kysymykseen ei saada koskaan. Vastauksia kuitenkin etsitään. Se on yksi luonnollinen tapa tehdä surutyötä. Nyt on tärkeätä antaa surutyölle aikaa, ja antaa tukea menetyksen kaikkein karvaimmin kokeneille. He tarvitsevat nyt uskoa huomiseen ja uskoa elämään.