Vasemmisto-oppositio on demarit etunenässään käynyt viime aikoina kovin sanoin ja järein toimenpide-ehdotuksin terveydenhuollon palvelutuotannon kimppuun.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluseteliä kritisoidaan erilaisia uhkakuvia maalaten. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen aikoo remontoida julkisen terveydenhuollon poistamalla Kela-korvaukset yksityisiltä lääkärikäynneiltä.
Urpilaisen mukaan Kela-korvausremontin tärkein tavoite on, että ihmiset pääsevät lääkäriin ja apua on mahdollisuus saada, kun on oikea hätä. Tämä toteutuisi Urpilaisen unelmissa sillä, ettei yksityisiä terveydenhuoltopalveluita käyttävä enää saisi minkäänlaista sairaanhoitokorvausta Kelalta.
Hoitoa tarvitsevan näkökulmasta sosialistien esittämä muutos tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi silmälääkäripalvelujen saatavuus olennaisesti heikkenisi.
Samanaikaisesti julkisen terveydenhuollon hoitoihin pääsy pitkittyisi.
Moni nykyisin yksityisiä terveydenhuoltopalveluita käyttävä siirtyisi käyttämään julkista terveydenhuoltoa - kuormitus julkisessa terveydenhuollossa edelleen lisääntyisi ja jonot vain kasvaisivat. Mahdollisuus saada yksityistä hoitoa rajattaisiin nykyistä parempituloisiin, kun palvelun hinta nousisi käyttäjälle todellisia kustannuksia vastaavaksi. Tämäkö olisi tasa-arvoista ja takaisi paremmin hoitoonpääsyn?
Tasa-arvoon Urpilaisen esitys kolahtaa muutenkin. Merkittävä osa yksityislääkärikäynneistä on naisten ennaltaehkäiseviä gynekologikäyntejä.
Samalla heikkenisi esimerkiksi kohdunkaula- ja rintasyöpien varhainen seulonta.
Kela-korvausten lakkauttamisesta säästyvät varat Urpilainen käyttäisi terveyskeskuksiin. Kun sairasvakuutuskorvauksesta vähennetään hammaslääkärimenot, oli sairausvakuutuskorvausten määrä 131 miljoonaa euroa vuonna 2007. Tällä tuettiin 1,6 miljoonaa asiakasta ja 3,6 miljoonaa käyntiä.
Kokonaisuudessaan terveydenhuollon menot olivat noin 12 miljardia euroa.
Kela-korvauksista luopumalla ei siis mitenkään päin laskemalla kustanneta edes niitä lisäpanoksia, jotka vaadittaisiin mahdollisesti yli kolmen miljoonan uuden hoitokäynnin järjestämiseen julkisella sektorilla. Saati sitten koko julkisen terveydenhuollon remonttia, kuten Urpilainen esittää.
Julkista terveydenhuoltoa tuetaan noin 90 prosentin verorahoituksella eli asiakas maksaa palvelusta noin 10 prosenttia itse. Yksityisen sektorin asiakas vastaavasti maksaa itse palvelustaan jopa 85 prosenttia. Kun nykyinen sairausvakuutusjärjestelmä joustavoittaa ja monipuolistaa terveyspalveluita käyttäjän kannalta, samalla se on myös erittäin kustannustehokas valtiontalouden näkökulmasta.
On hienoa, että SDP on valmis tuomaan palvelutuotannon järjestämiseen selkeän esityksen, eikä harjoita koko ajan pelkkää oppositioräksytystä. Valitettavasti realismi on aloitteesta kaukana. Palveluseteliä koskeva kritiikki on jäänyt pelkästään ideologisen vastustuksen ja uhkakuvien maalaamisen tasolle.
Palvelusetelipelkona on esitetty, että kunnat tarjoaisivat palvelua tarvitseville jatkossa liian pieniä palveluseteleitä, jolloin palveluista joutuisi maksamaan itse enemmän. Palvelusetelilakiin on kuitenkin tulossa säännös palvelusetelin arvon korottamisesta yksittäistapauksissa.


Asiakkaan aseman turvaa myös se, että palvelusetelistä voi aina kieltäytyä.
Mikäli kunnan tarjoama palveluseteli on liian pieni, asiakas voi ilmoittaa kunnalle, ettei hän ota seteliä vastaan, jolloin kunta on velvollinen järjestämään palvelun muulla tavoin - aivan kuten tähänkin asti. Tämäkin sosialistien kritiikissä unohtuu.
On turhaa käydä ideologista kädenvääntöä siitä, kuka palvelun tuottaa.
Palvelusetelimallissakin kunta kantaa palvelusta aina viime käden vastuun.
Kunnan vastuuta ei vähennä se, että palveluiden tuottamisessa on mukana useampia toimijoita niin kolmannelta kuin yksityiseltäkin sektorilta. Tärkeintä kuitenkin on, että ihminen saa sopivan ja tarkoituksenmukaisen palvelun kohtuullisessa ajassa järkevästi ja joustavasti tuotettuna. Sitä ei saa palvelutuotannosta keskusteltaessa unohtaa.